Tietoja
Tekijä ja vuosi
Kari Huhtamo, 1988.
Kokoelma
Kari Huhtamon taidesäätiön kokoelma
Tekniikka, materiaalit ja koko
Polttomaalattu teräs, läpimitta 90 cm
Teoskuvaus
Kun Kari Huhtamo 1980-luvun puolivälissä otti avukseen tietokoneen, se toi hänen taiteeseensa monia uusia piirteitä. Näkyvin lienee tietokoneohjatun laserleikkurin tarkkuus, joka on ylivoimainen esimerkiksi käsityöhön verrattuna. Toinen kiinnostava piirre liittyy veistoksen kokoon ja mittakaavaan. Tietokoneohjelmien avulla kuvanveistäjä voi yhtäältä testata teoksensa mittoja ja suhdetta tulevaan sijoituspaikkaan ennen sen toteuttamista. Toisaalta ohjelmat sallivat hänen ”tulostaa” teoksistaan erikokoisia versioita. Yksi monista esimerkeistä on Iso keltainen mitali, josta Huhtamo on tehnyt myös sekä käteen sopivan mitalin että suuren, puolitoista metriä läpimitaltaan olevan veistoksen.
Teoksen toteutuksessa näkyy Huhtamon taiteelle tyypillinen taloudellisuus. Vaikka kun katsojan on helppo ymmärtää, että pyöreästä teräslevystä irrotettu muoto on yksinkertaisesti käännetty akselinsa ympäri 90 astetta, kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa.
Kuvagalleria